Lisää Kalevalasta

Ervastin mukaan Väinämöinen on luultavasti tarkoittanut jumalallista voimaa, joka on yhdistetty henkilöön. (Aivan niin kuin Kristuksen voimat on yhdistetty Jeesukseen, vaikka Jeesuskin korosti olevansa ihmisen poika. Muut ovat tehneet hänestä jumalan.)

Ervast korostaa kirjassaan, että näkyvää ja näkymätöntä maailmaa johtavat järkähtämättömät lait. Ihminen on sielullisen ja henkisen olemuksensa kautta myös henkimaailman jäsen. Kristitty ei ole sen erikoisemmassa asemassa henkimaailmaan nähden kuin esimerkiksi muinaissuomalaiset pakanat. Ihminen on saanut korkeammilta olennoilta aina apua, opastusta ja herättelyä. Ervastin mukaan vanhat suomalaiset tietäjät tiesivät jumalallisen pelastussuunnitelman yhtä hyvin kuin muutkin vanhat kansat. Muodot vaihtelevat, mutta henki on sama. Toisin sanoen pakanallisen tosi tietäjän ja kristillisiin mysteerioihin vihityn elämäntieto on sama.

Ervastin mukaan Kalevala ei puhu Jumalasta sanoin. Kalevala on itsessään jumalallisen mysteeriotiedon ilmaus. Kun tietäjä tutkii sisäisiä maailmoja, niin lopulta tapaa Olennon, joka Isänä ja Luojana sulkee syliinsä koko aurinkokunnan. Huomaa Johanneksen evankeliumin alku. (Alussa oli Sana (Logos), ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on syntynyt Hänen kauttaan.”) Ervastin mukaan Logos olentona sisältää suuria taivaallisia hierarkioita ja lukemattomia yksilötajuntoja. Voidaan puhua kollektiivisesta tajunnasta, makro- ja mikrokosmoksesta (huomaa tässä yhteydessä kuinka ihmisen solu sisältää informaation koko ihmiskehosta). Vaikka Logos on yksi olento, niin tahtoa kutsutaan ”isäksi”, rakastavaa tunnetta ”pojaksi”, rakkaudelliseksi viisaudeksi ja Logosta toimivana ajatuksena, järjestävänä järkenä ”pyhäksi hengeksi”, totuuden valoksi.

Kristinuskossa kuvataan pyhää henkeä kyyhkysen muodossa. Intiassa puhutaan luojan ajatuksesta ”ajan joutsenena”, Kalevalassa käytetään tässä yhteydessä ”sotka, sorea lintu”. Esimerkiksi sotka munii seitsemän munaa, mikä Ervastin mukaan tarkoittaa seitsemää alkuatomia eli kuutta (kultaista) näkymätöntä maailmaa ja yhtä näkyvänä rautaista maailmaa. Pyhä kolminaisuus ja neitseestä syntynyt tulee esiin toistuvasti uskonnoissa ja myöskin Kalevalassa. Ervastin mukaan Kalevalan kolme pääsankaria, Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen voidaan nähdä jumalallisten voimien edustajina. Kaikki kosivat Pohjan tyttöä. (Kristinuskossa Paavalin kirjeessä Kristusta kuvataan yljäksi ja seurakuntaa, kirkkoa tai yksityistä ihmissielua hänen morsiamekseen.) Ervastin mukaan Pohjola on ihmisen ruumiillinen, fyysinen elämä ja Pohjan ihana impi on ihmisen sielu, joka ruumiissa asuu.

Kalevan pääsankareista Lemminkäinen on ainoa, jonka kuolemasta kerrotaan. Kuolemanrunoissa käytetään nimeä Kalevan poika, joka Ervastin mukaan vastaa Jumalan poikaa. Jokainen vapahtaja vanhoissa järjestelmissä tapetaan ja joutuu tuonelaan, esimerkiksi Balder-taru, Krishna, Osiris. Kreikkalaisessa myytissä Bakkhosta, joka jopa leikataan paloiksi. Ervastin mukaan tämä kuvaa Logoksen toista persoonaa Poikaa, tunnevoimaa rakkautta, joka itsessään on yksi ja jakamoton, ja ihmiskunnassa on aivan kuin leikattuna paloiksi. Ihmisissä tämä rakkausvoima voi myös ilmetä vihana, itserakkautena, itsekkyytenä, paheena jne.

Kuolleista nousu ei onnistu ilman äidin, elämän apua. Ilmarisen voimat ilmenevät älykkyytenä ja neroutena. Älynvoimat ovat sinänsä tunteista riippumattomia, mutta intohimoja ja tunteita voi melkein rajattomasti kiihottaa ajatuksen ja älyn avulla.

Ihmisen minä on syntyisin Jumalasta. Ei ole olemassa kuin yksi itsetajunta. Ihmisen minä on sirpale suuresta jumalallisesta itsestä. Koko maailmansynty on tietäjän kannalta suuren taiteilijan työ, tässä kuvauksessa Kalevala on mestarillinen. Ervast yhdistää Kalevalan synnyn aina atlantiksen aikaan, vaikka asia on saanut muodon paljon myöhemmin. Esimerkiksi Lemminkäistä loitsuineen Ervast pitää tyypillisenä atlantisajan edustajana.

Ervastin mukaan luomistyö on Luojan pyrkimys itsensä esilletuomiseksi. Syvällä ihmisen Sielussa asuu Luojan tahto nähdä itsensä täydellisyydessä. Ihmisen pitäisi ymmärtää tämä sisimmäinen jumalallisuuden kaipaus. Ylempi minä palvelee luonnostaan totuutta, mutta alempi minä oppii vasta kokemuksien koulussa irtautumaan itsekkäiden tunteiden ja himojen vallasta.

Goethe asetti Faustin suuhun seuraavat sanat: ”kaksi sielua mun rinnassain asuu, toinen toisesta erota tahtoo, toinen rajussa rakkaudenkiihkossa maailmaan tarrautuu, toinen tomusta väkisin kohoaa korkeiden esi-isien tasoille.” Nämä vastakohdat asuu ihmisen mielessä, ymmärrys puolustaa molempia.

Ervastin mukaan muinaissuomalaisten tietäjien todellista viisautta kuvaa, kun he eivät puhu jumalkaipuusta ja totuudenjanosta, vaan Jumalan kaihosta ihmisten luo. Ervastin mukaan vain viisaat tietävät, että ihmisen Jumalkaipuu on vain heikko jälkivaikutus siitä jumalallisesta rakkaudenkaihosta, jota korkeammat tajunnat tuntevat ihmissielua kohtaan.

Ervast korostaa, että Jumala on toiminnassaan rakastanut ihmiskuntaa jo aikojen aamusta asti. Jumalallinen pelastustyö näkyy asteettaisessa tunnekehityksessä. Kalevalan lemminkäisvoimat puhdistuvat ja toteuttavat vähitellen Kristusrakkautta. Tämän huippukohta saavutetaan, kun persoonalliset tunteet, hyvät ja huonot hukkuvat suureen jumalallisen rakkauden valtamereen. Erityisen perusteellisesti Ervast kuvaa kirjassaan henkistä kehitys- ja vihkimysprosessia suhteutettuna Kalevalaan.

Neale Walsch kirjoissaan toistuvasti korostaa meditaation tärkeyttä, ajatuksiensa tarkkaa tiedostamista ja valintatilanteissa miettimään, mitä rakkaus tekisi sekä elämän auttamista ja tällä tavalla Luojan palvelemista. Ihminen on luova olento ajatuksin, tuntein, sanoin ja teoin sekä kohtaa oman luomisensa eli omat tilauksensa. Alice Bailey kirjassaan ”Valkoinen Magia” erityisesti painottaa hyväntahtoisuutta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa sekä meditaatiota pyrkimyksessä Sieluyhteyteen ja tällä tavalla pienen itsen saamista auttamaan suurta Itseä. Intuitio on tarkoitettu epäitsekkääseen työhön eikä persoonallisiin asioihin.

Ervastin mukaan ihminen on osa suuressa luomisen ketjussa. Koko luonto on täynnä tajuntaa ja tunnetta. Väinämöisen soitossa kuvastuu Suomen kansan syvä kunnioitus luontoa kohtaan. Metsä, ilma ja vesi on täynnä eläviä olentoja, luonnonhenkiä. Ervastin mukaan kasvitkin osaavat tuntea, rakastaa, iloita ja surra, esimerkki Kalevalasta: ”Lehot leikkiä pitivät, Ahot ainoista iloa” jne. Ilma edustaa ajatusmaailmaa, vesi tunnemaailmaa.

Sampo on salainen viisaus. Samboo sanskriitinkielessä tarkoittaa korkeinta tietoa eli viisautta. Tuonela (kaamaloka, himola, kiirastuli, astraalimaailma) on paikka, missä ihminen oppii tuntemaan oman pahuuteensa. Ervastin mukaa ihminen kohtaa tai on kohtaavinaan ihmisiä, joille on kärsimystä aiheuttanut. Esimerkki Kalevalasta: ”Eikätte imeisen lapset, Sinä ilmoisna ikänä, Tehkö syytä syyttömälle, Vikoa Viattomalle! Pahoin palkka maksetahan, Tuolla Tuonelan koissa” jne. Henkisissä kirjoissa puhutaan myös mielikuvitusmaailmasta. Ihminen kokee omat ajatuksensa tällöin ilmeisesti hyvin todellisina. Ihminen voi henkisten kirjojen mukaan myös omilla ajatuksillaan, odotuksillaan, kuvitelmillaan, luovilla mielikuvilla ”noitua” itsensä tässä yhteydessä hyvin todelta vaikuttavaan ”teräshäkkiin” eli kuviteltuun tilanteeseen.

Kalevalassa Pohjan tytön kosioretkellä kosijoilta vaaditaan ansiotöitä. Kosijoina kuvataan sekä Ilmarista että Lemminkäistä. Ansiotyöt ovat samankaltaisia häihin valmistuessa. Kyseessä on Ervastin mukaan persoonallisuuden puhdistaminen, päivätajunnassa, unitajunnassa ja sisätajunnassa. Ensimmäinen koetus on Hiiden hirven, kyisen pellon kyntäminen. Tämä tarkoittaa ajatuksien hallintaa. Kyinen pelto kuvaa loogista ymmärrystä ”Hiisi ennen kyntänyt”, mikä on ollut aluksi itsekkyyden ja pahan palveluksessa ja saanut siitä kasvuvoimansa. Nyt on ymmärrys puhdistettava pahuuden voimasta, pelto kynnettävä.

Ilmarinen kysyy neuvoa Pohjan neidiltä eli vetoaa korkeampaan minään eli hengessään keskustee Jumalansa kanssa. Neuvoksi saa ”Tao kultainen aura” eli Ervastin mukaan pitäisi ajatustyön ja meditaation avulla luoda maailmankatsomus parhaimmista käsitteistä ja tiedoista, mitä voi hankkia. Samalla pitäisi pukeutua rehellisyyden rautapaitaan ja totuuden teräsvöihin.

Kun Ilmarinen on puhdistanut mielensä ja päässyt ajatuksiensa herraksi antaa Pohjolan emäntä uuden tehtävän: ”Kun sa tuonet Tuonen karhun, Suistanet suen manalan” jne. Tämä tarkoittaa Ervastin mukaan unitajunnan puhdistamista ja sen herraksi pääsemistä. Unitajunta on mielikuvituksen ja tunteiden tajunta. Tunteiden ja intohimojen voittaminen tapahtuu parhaiten meditaatiolla. Tässäkin Ilmarinen kysyy neuvoa Pohjan neidiltä ja saa neuvoksi, että on mielessä luotava koski tunteiden kuohuista ja tehtävä teräksestä suitset eli pitäisi oppia näkemään se järkiperäinen ajatus, joka kuvitellun tunteen asettaa. Luja päätös pitää samalla siirtää nukahtaessa unitilaan ja näin opitaan ”petoja” hillitsemään näiden asiaa aavistamatta.

Viimeinen Pohjan emännän vaatima ansiotyö tarkoittaa Ervastin mukaan itse sisätajunnan haltuunottoa, niin silloin on oppinut Sampoa takomaan. Tämä sisätajunta tarkoittaa ruumiin salaisia voimakeskuksia. Tässä ”Tuonelan joutsenen ampumisessa” pitäisi puhdistaa ruumiinsa vaarallisista tavoista ja vaistoista, erityisesti vihasta, rakkaudettomuudesta, välinpitämättömyydestä, omanvoitonpyynnöstä jne.

Symboliikassa ”Tuonen musta joki” on raja, juopa elävien ja kuolleiden välillä. (Louhi, Pohjolan emäntä kuvaa sisätajuntamme hallitsijaa, Manalan haltijaa.) Sisätajuntamme välittää meille yhteyden meitä ympäröivän näkymättömän maailman välillä. Matka, ylimeno sisätajunnasta valvetajuntaan kulkee tavallisesti tajuttomuuden merkeissä, ”Tuonen mustan joen” yli.

Pitäisi keksiä keino, millä tajuntansa tietoisesti voi siirtää sisäiseen maailmaan. Lemminkäiseltä tämä ei onnistunut, mutta Ilmariselta onnistui. ”Ampua Tuonelan joutsen” merkitsee tajuntansa upottamista sydämeen ja elähdyttää sydämen voimakeskus ja tällä tavalla sydämestä aivoihin menevä voimakanava. Ilmarisen ansiotyössä myös ”hauki” tarkoittaa sydäntä. Ilmarinen saa myös tässä asiassa Pohjan neidiltä neuvon. Tämä Ervastin mukaan tarkoittaa avuliaisuutta, palvelemista sekä rakkauden ja laupeuden töitä ja tällä tavalla elävöittämään sydämensä ja olemaan valmis häihin Pohjan immen eli korkeamman minän kanssa. Tämän jälkeen Ervast kuvaa kirjassaan vihkimystapahtumia ja samanaikaisesti tapahtuvaa ihmisen henkistä kehitystapahtumaa..